Kansikuva

Kansikuva

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Seuraavaa kymppiä kohti! Plus pt-päivästä

Niin se vaan tällä viikolla paino humpsahti alaspäin ja - 20 kg meni rikki! Valmennus alkoi elokuun 17 päivä ja reilu 7kk meni tuon 20 kilon pudottamiseen. Olisi voinut mennä nopeamminkin, mutta olen kyllä tosi tyytyväinen! Huhtikuun jälkeen paino on pudonnut 24.6 kg, pudotin viime kevään Superdieetillä ensin sen n. 8 kg, mistä sain sitten osan kesän aikana haalittua takaisin.

Mies osti eilen kaupasta voita ja huomasi, että voi oli pakattu pahvilaatikkoon, mihin mahtuu 40 pakettia eli just sen verran, mitä multa on elokuun jälkeen lähtenyt. Laatikko näytti aika isolta :-)

Vein töihin torstaina karkkia ja pähkinöitä. Mun työkaverit on tosi ihania ja kannustavia (ollaanhan me Suomen paras työpaikka). Välillä kyselevät, mitä mun eväissä on, mutta koskaan ei kukaan kannusta ottamaan perjantaipullaa tai muita herkkuja. Oon saanut palautetta muuttuneesta ulkomuodosta, on sanottu pikku-Satuksi ja viimeisin kommentti oli, että musta on enää ruoto jäljellä :-) Aamutreenien vuoksi olen varmasti töissä energisempi ja ehkä saan enemmän aikaankin :-)

Pyysin miestä ottamaan musta viikolla vähän kuviakin. Kun ei itseään näe, niin ei huomaa sitä muutosta samalla tavalla kun muut. En todellakaan koe olevani mikään pieni, ylipainoa on vielä runsaasti jäljellä ja tuskin elokuussa olen vielä ihan normaalipainoinen. Mutta kun kuvia katsoo ja etenkin kun vertaa entiseen, niin onhan se muutos todella iso!

Laitan nyt ensin kuvan viime kesältä meidän Lapin reissulta. Pientä vertailupohjaa


Sitten kuvia tältä viikolta

 
Posket on ainakin kaventuneet puolella :-) Käsissä on vielä ylimääräistä paljon, mutta on myös tullut lihasta paljon eli tosi paljon on tullut muutosta. Vatsan seutu on toki pienentynyt paljon, mutta on sen kanssa vielä paaaljon tekemistä! Selkä ja olkapäät on semmoset, mihin haluan sitä lihaa lisää eli ne ei saa tosta pienentyä :-) Ja takapuoli on tuommonen laatikko, siihen kanssa lisää lihaa ja pyöreyttä! On sitä hommaa vielä toiseksikin vuodeksi ja ehkä kolmanneksikin... :-)

Eilen oli taas pt-päivät ja oli kyllä hieno päivä. Menin heti 9 aamulla treeniin ja koska porukkaa oli aika vähän, niin meidän etureisi-ryhmässä oli 3 treenaajaa ja 3 treenaria :-) Mä tein ensin reiden ojennusta, aina 20 toistoa ja 10 sec taukoa 20 toistoa jne, kunnes oli 100 toistoa täynnä. Oli kyllä reidet niin hapoilla sen jälkeen!

Siitä sitten prässiin, minkä toistojen määrää en muista, mutta olisko ollut joku 12-15? Ensin mentiin kuuteen laskien alas ja kuuteen laskien ylös. Pieni tauko ja kuuteen laskien alas, nopeasti ylös ja tauko. Sitten vähän enemmän rautaa prässiin ja pudotussarjoja eli kun en enää jaksanut, niin painoa pois ja taas jatkettiin. Oli hyvä setti ja sain  Tony-pt:ltä kommenttia, että jaloissa on voimaa! Ja onhan niissä, alan itsekin sen uskomaan!

Vikana oli hack-kyykky, mistä suoraan sissi-kyykkyä tekemään. Hack on ehkä pahin liike, mitä tiedän ja mua piiskasi siinä Antti, joka on ehkä pahin piiskuri, minkä tiedän... Eka sarja oli varmaan ainakin 50 toistoa, kun lepäämisestä sakotettiin koko ajan ja mä en vaan pystynyt tekemään sitä putkeen. Koitin psyykata itseäni, tyhjentää pään, etsiä peilin kautta katosta kohtaa, mitä tuijottaa jne., itkukin meinasi tulla, aina hackissa :-) Antti huutaa korvaa tiukkaan tahtiin, että ylös alas ylös alas, hengitä, älä ajattele, ylös alas ylös alas ylös alas... Oli kyllä tiukkaa!!! Siitä sissikyykkyä tekemään, mistä en nyt kuvaa löytänyt, mutta se tehtiin Smithissä, tanko on aika matalalla, kädet suorina ja taivutetaan lantio edellä kroppa tangon alle ja puserretaan reisilihaksilla takaisin ylös. Sitä joku 12-15 toistoa ja noita kahta kolme sarjaa. Loput hackin sarjat meni ihan ok, pystyin psyykkaamaan itseni paremmin ja ei tarvinnut tehdä kymmeniä sarjoja, vika tehtiin myös pudotuksin.

Leikki ei loppunut vielä siihen vaan lopuksi vielä kyykkyjä. Ensin paikoillaan 20 kyykkyä ja askelkävelyllä peililtä peilille, ehkä n. 20 askelta, taas 20 kyykkyä ja askelkävelyllä takaisin ja vielä samat uudestaan eli kyykkyjä tuli 80 ja kävelyä suunnilleen saman verran askeleina. Sitten ei jaksanut muuta kun istua vähän lattialla ja hengitellä :-) Sain positiivista palautetta siitä, että askelkävelyllä kroppa pysyy suorassa loppuun asti, siitä on tullut aiemminkin kommenttia, joku pt kysyi, että oonko harrastanut joskus jotain, minkä vuoksi keskikehon hallinta on niin hyvä, mutta eipä mulla mitään semmosta taustaa ole.

Treenin jälkeen tulin kotiin suihkuun ja syömään ja aika pian lähdin takaisin keskustaan ja Mielikylpyyn. Saimme Fitfarmin pt-päivänä kokeilla rentoutusta hieman edullisemmin. Mulle rentoutuminen on todella vaikeaa ja ajatus siitä, että makaan tunnin paikoillani silmät kiinni tuntui jopa hieman ahdistavalta. Onneksi tulin aika viime tipassa ja en ehtinyt paljon muuta kun mennä peiton alle makaamaan, kun rentoutus alkoi :-) Mielikylvyssä on erilaisia rentoutuksia ja meidän eilen kokemamme oli MindFit, josta firman sivuilla lukee seuraavasti

 Lihaksien palautumista edistävä rentoutusharjoitus. Harjoituksen aikana rentoutetaan lihaksisto täydellisesti, jolloin lihaksen palautuminen lepotilaan erilaisista jännitystiloista nopeutuu. Rentoutuessa tietoisuus on voimakas ja itsehallinta kasvaa. Rentoutuminen tapahtuu divaanilla maaten, erityistaitoja tai -vaatetusta ei tarvita.

Mä luulen, että mä melkein nukahdin kesken kaiken :-) Rentoutus oli kyllä tosi hyvä ja miellyttävä. Kevyesti päässä vilisi jotain ajatuksia, mutta todella vähän, aika hyvin pystyin keskittymään kuuntelemiseeen ja siihen rentoutumiseen. Voin kyllä suositella lämpimästi!

Rentoutuksen jälkeen pikapikaa yliopistolle, jossa meillä oli luento aiheesta ihmisen suhtautuminen muutokseen. Luennon piti Mentoritiimi ja oli kyllä taas tosi hyvä luento! Juttua mm. kiitollisuudesta, rohkeudesta, epäonnistumisen pelosta, muutoksesta jne., paljon sellaista asiaa, mitä on itsekin viime aikoina miettinyt. Rohkeudesta mietin sitä, että mä olin rohkea, kun lähdin mukaan tekemään tätä elämäntaparemonttia. Paljon helpompaa olisi ollut jäädä kotiin syömään karkkia ja sipsejä sohvalla maaten. Onneksi olin rohkea!

Nyt päiväkahvia, niin jaksaa parin tunnin päästä taas zumbata. Jalat on eilisestä aika tönköt, joten zumba tekee niille varmasti ihan hyvää. Alkuviikosta on tiedossa taas tuskaista kävelyä :-)

Ihanaa sunnuntaita <3


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kokkailua

Päätin eilen vapaapäivän kunniaksi kokkailla vähän enemmän ruokaa itselleni. Olen aiemminkin kokkaillut aina useamman annoksen hiilaria tai lihaa valmiiksi ja pakastanut annoksina. Eilen vein homman astetta pidemmälle ja tein ruokaa yli viikoksi!

Paistoin ensin maustamattomia kanan suikaleita pellillä. Hoidan punnaamisen niin, että taaraan puntarin ja otan tavaraa pois sen verran, että on oikean grammamäärän verran miinuksilla. Ei tarvitse siis mitata mihinkään erilliseen kippoon ensin, näin tein ennen kunnes tajusin, että helpomminkin voi tehdä!


Kuva on itse asiassa viime viikon kokkailulta, eilen sain pellille mahtumaan 9 annosta. Päälle laitoin sokeritonta ja suolatonta broilerimaustetta.

Seuraavaksi otin esiin 3 pakettia naudan paistijauhelihaa. Nyt punnasin erilliseen kippoon oikean määrän lihaa, pyörittelin käsissä pötkelöksi ja laitoin pellille. Näitä pötköjä tein 9 ja laitoin päälle mustapippuria ja paprikamaustetta. Jos olisi jaksanut vähän hifistellä, niin olisi voinut maustaa jauhelihan kunnolla ja väliin olisi voinut laittaa vaikka sipulia, tomaattia tai muita kasviksia. Ehkä ens kerralla jaksan satsata vähän enemmän :-) Ei nää kauheen herkullisilta näytä, mutta tämmösiä niistä tuli.


Sitten keittelin vielä pastaa. Punnasin 10 annosta makaronia kuivana, keitin, punnasin uudestaan ja jaoin 10 kippoon oikean määrän. Multa löytyy pakkasesta myös riisiä annoksina, keittelin viime viikolla, joten ei tarvii joka päivä pastaa syödä.


Söin viime syksynä paljon Keson raejuustoa ja säästin ne pienet rasiat, niihin on hyvä pakastaa ruokia ja kestää hyvin astianpesukoneen. Joskus pakastan myös minigrip-pusseihin. Nyt ostin kuitenkin pari satsia tuollaisia pieniä pakasterasioita ja taidan ostaa niitä vielä lisääkin. Niihin mahtuu just hyvin annos lihaa tai noissa on nyt naudanlihapötköjä pari annosta per rasia. Ekologisempia kun pussit ja noita kesorasioita ei enää tulee, kun en sitä enää syö. Syksyllä söin tommosen rasiallisen aina iltapalaksi, mutta nykyään ei raejuusto pelkästään oikein uppoa, ruoan kanssa kyllä.


Nyt mun ei tarvii ennen seuraavia vapaapäiviä miettiä omia ruokiani. Otan vaan pakkasesta systeemit sulamaan ja lisään annoksiin joko pakastekasviksia tai tuoreita ja tietty raejuustoa. Multa löytyy pakkasesta lisäksi sitä riisiä, oikeina annoksina kaalia ja lohta. Vielä voisin joku ilta tehdä pakasteseistä ja tomaattimurskasta uuniruokaa, se on herkkua myös ja helppo jakaa oikeankokoisiin annoksiin.

Eilen tuli käytyä aamulla salilla. Tein rintaa, olkapäitä ja vatsaa. Tää mun olkapää ei treenatessa oo kipeä, mutta jotkut tietyt liikkeet ja asennot siihen sattuu, aivan kun se olisi kuitenkin jo vähän parempi. Eilisessä treenissä oli vaan parit vipunostot ja ne tuntui hyvältä, maanantain treenissä on olkapäätä sitten vähän enemmän, mutta teen ne varovasti ja riittävän pienillä painoilla.

Viikon päästä onkin taas Fitfarmin pt-päivät, tiedossa on tehokkaat treenit ryhmissä. Vähän houkuttelisi tehdä taas jalkoja, mutta toisaalta olisi kiva kokeilla jotain muuta, koska pt-treeneissä tehdään aina jalkoja. Sitä saa aina vinkkejä ja parannusta tekniikkaan, kun treenaa pt:n kanssa ja niitä oppeja voi hyödyntää sitten omissakin treeneissä. Tykkään treenata jalkoja, ne on mulla suht vahvat ja ainahan se on kiva tehdä vähän isommilla painoilla. Tuntuu, että yläkroppa laahaa ihan jäljessä, vaikka eipä se oikeasti taida.

Nyt meen lämmittämään itselleni lounasta, taidan ottaa kanaa ja parsakaalia, lisäksi kurkkua ja raejuustoa. Ruoan jälkeen pitäisikin lähteä töihin, ulkona on ihana ilma, mulla on aika lyhyt kävelymatka töihin ja tuossa auringossa kävelee mielellään!

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!

torstai 14. maaliskuuta 2013

Melkein - 20kg :-)

Vielä 200g pitäisi jostain kohtaa kroppaa kadottaa ja sitten on elokuun 17. päivän jälkeen lähtenyt 20 kiloa pois! Viime vuoden huhtikuusta -25kg. Aikamoinen määrä voipaketteja! Tässä vähän tarkempia mittoja:


Paino - 2.9 kg  (-19.8kg)
Vyötärö - 2 cm (-23 cm)
Lantio  - 1 cm  (- 17cm)
Hauis   +- 0 cm     (- 3cm)
Reisi       - 1 cm       (- 6cm)
Rinnanympärys - 2cm (- 17cm)

Senttejä ei ole nyt kadonnut niin paljon, kai sitä on vaan kiinteytynyt. Mulla oli se tankkauspäivä helmikuun viimeisenä päivänä ja sen jälkeen 10 päivässä lähti 2 kiloa eli tankkauspäivä taisi olla kropalle tarpeellinen, aineenvaihdunta tykkäsi!

Toiset on sitä mieltä, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Mä tunnun toimivan monissa jutuissa vähän erilaille kun monet muut :-) Tää on yksi niistä! Mä todellakin olen tyytyväinen jokaiseen välietappiin, on se sitten pudonneita kiloja, liian suureksi jääneitä housuja, entistä suurempi hauis tai suuremmat treenipainot. Mä haluan nauttia jokaisesta välivaiheesta, olla tyytyväinen aina, kun vaaka näyttää vähemmän kun ennen! Haluan olla jokaisen pt-treenin jälkeen tyytyväinen siihen, että annoin kaikkeni! Se ei tarkoita sitä, että tyytyisin tähän, ei todellakaan, tää matka on vasta puolessa välissä!

Viime viikolla mulla oli kaksi pt-treeniä, ensin tiistaina Harrin kanssa ja torstaina oman valmentajan Mikon kanssa. Mikon kanssa tehtiin olkapäätreeniä, mulla on oikea olkapää vaivannut jo varmaan kuukauden verran ja tsekattiin ettei tekniikassa ole vikaa. Eipä siitä ainakaan mitään isompaa löytynyt, pieniä muutoksia tuli kuitenkin treeniohjelmaan. Kävin tiistaina taas hierojalla ja Risto epäili, että kiertäjäkalvosin olisi tulehtunut. Teippasi olkapään ja neuvoi muutaman liikkeen, mitä treenaamalla voin sitä kuntouttaa, muutenkin voin treenata ihan normaalisti, mutta ei tietenkään mitään, mikä sattuu. 



Tänään oli Harrin kanssa treenaamassa ja jalkoja tietysti tehtiin. Aloitettiin hackilla, ensin normisti päkiöillä ja heti sarjan jälkeen laitteeseen väärin päin eli reverse hackia, noita kahta tehtiin viisi sarjaa, reverseen sai laittaa selkeästi enemmän painoja, meni paljon kevyemmin kun oikein päin. Mutta vaikea oli laitteesta aina nousta pois, jalat hyytelönä ja maan vetovoima veti tiukasti puoleensa :-)

Hackin jälkeen mentiin prässiin. Tein ekaa kertaa yhden jalan prässiä ja nopeasti tuli selväksi, että oikea jalka on paljon vahvempi kun vasen. Eka sarja tehtiin pelkällä kelkalla ja toistoja 12, sitten 10kg ja kolmanteen 35kg. Sitten lähdettiin pudottelemaan alaspäin, ensin 12 toistoa 35kg, 12/30kg, 10/25kg, 8/20kg ja 6/pelkkä kelkka ja siis kummallakin jalalla erikseen noi toistot. Oli kyllä tiukkaa vääntöä ja etenkin toi vasen jalka.

Vielä mentiin tekemään reiden koukistajaa ja ojentajaa. Kumpikin tehtiin pudotussarjoin ja kummassakin 9 tai 10 sarjaa. Ensin koukistaja, tehtiin aina vaan 5 toistoa, lisää painoa, 5 toistoa, lisää painoa jne. kunnes toistot ei menneet enää mun jalkavoimilla vaan Harrin käsillä :-) Kun maksimit oli tehty, otettiin jokaisen 5 toiston jälkeen painoa pois ja viimeiset 5 tein samalla kun ekat. Ojentajissa sama homma, jalat oli melko hyytelöä ton jälkeen ja hyvä niin, sillä treeni oli ohi! 

Vielä vaihdettiin muutama sana Harrin kanssa treenin lopuksi mm. siitä, että jatkan vielä toisen vuoden tätä farmeilua eli soppari loppuu vasta elokuussa 2014! Aion olla elämäni kunnossa heinäkuussa 2014, kun täytän 40v! Voihan se olla etten lopeta farmeilua vielä tuolloinkaan, mutta sen aika näyttää. Tiedän etten 5kk kuluttua ole valmis jäämään vielä ns. omilleni. Palaisin aivan liian nopeasti takaisin siihen, että korvaisin ateriani juustoruisleivällä, herkuttelisin iltaisin juustoilla ja viikonloppuisin sipseillä ja karkeilla. En halua palata takaisin tuohon, tää elämä on parempi! 

Lopuksi vielä kuva tän päivän gourmee-lounaasta, joka tosin söin vasta illalla. Ihanaa loppuviikkoa kaikille, muistakaa treenata ja syödä hyvin :-)




keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Tankkausta ja laiskottelua

Kun blogaamisessa on taukoa, niin tuntuu, että olisi tosi paljon asiaa, mistä kirjoittaa. Ei viitsi kuitenkaan tehdä mitään maratonkirjoitusta, joten tyydyn kirjoittelemaan viime viikosta, mistä ei ole kyllä paljon kirjoitettavaa, sillä tiedossa oli lepoviikko.

Mulla on joka viides viikko lepoviikko ja neljä viikkoa siinä välissä treenaan kovaa. Lepoviikon aikana ohjeena on tehdä 2-3 aerobista, käydä hieronnassa ja venytellä. Viimeksi laiskottelin joulun aikaan ja sitä ennen marraskuun lopussa, kun ponnistuspäänsärky vaivasi. Nyt taisin treenata neljän viikon sijaan kuusi viikkoa, koska halusin ajoittaa lepoviikon talvilomaviikolla, jolloin oltiin kaukana kuntosaleista.

Olimme viikon mökillä ja aerobinen oli koiran kanssa ulkoilua ja lasten kanssa pulkkailua, parit lyhyet potkukelkkalenkitkin tuli tehtyä. Luin paljon ja pötköttelin sohvalla. Hieronnassa ei tullut käytyä eikä kyllä juuri venyteltykään, seuraavalla lepoviikolla koitan olla niiden suhteen aktiivisempi!

Teimme mökiltä myös yhden yön Helsingin reissun miehen kanssa, lapset oli sen aikaa mummolassa. Yksi aerobinen treeni tuli tehtyä Hartwall Arenalla The Killersin keikalla. Olimme kentällä hyvillä paikoilla ja syke oli varmaan suht korkealla läpi keikan, sen verran tuli heiluttua ja pompittua. Mahtava keikka <3

Viime viikolle osui myös tankkauspäivä. Ruokamäärät oli hurjia ja pääasiassa hiilaria. Huono oli ei tullut onneksi missään vaiheessa, mutta vatsa oli kyllä täynnä koko päivän ja päivän kuudennen aterian, jäätelön, syötyäni oli tyytyväinen, että se oli ohi :-) En muistanut ottaa kaikista ruoista kuvia, mutta tässä muutama.

Aamupuuro, riisipuuroa ja mansikkahilloa

Ensimmäinen välipala oli hedelmäsalaatti ja riisikakkuja

Toinen välipala oli monta palaa leipää, kasviksia ja tuoremehua

Ja iltapalana vaniljajäätelöä ja mansikkahilloa

Lounas ja päivällinen oli tuorepastaa tomaattikastikkeella, lounaalla oli kaverina vaaleaa leipää ja päivällisellä ruisleipää. Oli hyvää, mutta ei niin hyvää, että haluaisin syödä niitä päivittäin.

Lepoviikko ja tankkaus teki kropalle varmasti hyvää. Lihakset ja hermosto sai levätä ja jaksavat taas. Kieltämättä loppulomasta tuli jotenkin löysä olo, mutta eiköhän se tästä taas, kun pääsee kunnolla treenaamaan! Eilen oli eka treeni ja se oli pt-treeni Harrin kanssa. Kyykättiin taas aluksi ja ei mennyt ihan niin flowlla kuin viimeksi, mutta muu treeni oli ihan hyvää settiä ja lopussa oli hyvinkin väsyneet jalat alla :-) Nyt alkaa tuntumaan reisissä ja takamuksissa, että jotain on tullut tehtyä! Huomenna menen mun valmentajan Mikon kanssa treenaamaan olkapäitä, oikea olkapää on vaivannut jonkin verran ja ajattelin, että parempi katsoa tekniikka kuntoon. Hierojakin teki töitä sen kanssa kolmisen viikkoa sitten ja ens viikolla taas uudestaan, toivon mukaan tulisi pian kuntoon.

Semmosta tällä kertaa. Tein tänään yhden elämänlaatua parantavan ratkaisun ja olen sen suhteen hyvillä mielin. Toki asioilla on aina hyvät ja huonot puolet, mutta totesin, että elämä on niin kallisarvoista ettei sitä kannata kuluttaa juttuihin, mitä ei aidosti halua tehdä, sillä niitä pakollisia ei niin kivoja juttuja on muutenkin arki pullollaan. Arjesta pitää koittaa tehdä sellainen, että siitä nauttii, yöuniaan ei kannata menettää minkään asian takia!